Teollinen valmisosarakentaminen

Rakentaminen tulee tehdä resursseja säästävästi. Tutkimukset osoittavat, että jopa kolmasosa rakentamisen resurssien käytöstä voi olla huonon rakentamisprosessin seurausta.

Tulevaisuudessa on rakennettava entistä teollisemmin. Tämä vaatii asiakkaan tarpeista liikkeellelähtöä, hyvää projektointia, yhteistyötä, tehokkaan informaatiotekniikan käyttöä sekä logistiikan ja hankintojen kehittämistä. Teollisella betonirakentamisella on Suomessa pitkät perinteet. Sitä toteutetaan tehtaassa pitkälle esivalmistetuista valmisosista työmaalla nopeasti asentaen.

Teollisilla rakennejärjestelmillä päästään parempaan rakentamisen tuottavuuteen ja laatuun. Kun rakennuksen vaippa saadaan nopeasti tehtyä, työskentelyolosuhteet rakennustyömaalla paranevat. Myös sisävalmistusvaihe nopeutuu, kun rungon kuivatukset jäävät vähäisemmiksi. Tällöin säästyy kustannuksia ja työturvallisuus on helpommin hoidettavissa.

Esijännitetyillä betonivalmisosilla päästään pitkiin jänneväleihin ja saadaan rakennuksista muunneltavia ja monikäyttöisiä. Tämä alentaa rakennuksen elinkaarikustannuksia.

Betonivalmisosarakentamisella saavutetaan helposti kaikki EU:n rakennustuotedirektiivin olennaiset vaatimukset, ts.

  • mekaaninen kantokyky ja vakavuus
  • terveellisyys, turvallisuus ja ympäristöystävällisyys
  • äänen ja melun eristävyys
  • energiataloudellisuus ja käyttömukavuus palonkestävyys

Miten betonivalmisosarakentaminen siis poikkeaa paikallarakentamisesta ? Tämä voidaan kiteyttää seuraavaan luetteloon:

Valmisosarakentamisen etuja

  • toteutus suunnitellaan tarkemmin etukäteen
  • rakentaminen on pilkottavissa itsenäisiin tuoteosatoimituksiin
  • toimitukset juuri oikeaan aikaan ja muutenkin tarkka aikataulusuunnittelu
  • eri tuoteosat voidaan suunnitella kokonaisuudeksi
  • integroitu rakentamisprosessi, jota hallitaan nykyaikaisella ICT-teknologialla
  • rakennusaika lyhenee
  • työpaikat teollisia ja työskentely sisällä
  • hukat voidaan minimoida ja materiaalitehokkuus muutenkin parempi
  • työmaatoiminnot voidaan vakioida ja mekanisoida

Betonirakenteen 10 etua

  1. Palonkestävä ja turvallinen
  2. Hyvin ääntä eristävä
  3. Lämpöä varaava ja energiaa säästävä
  4. Luja ja pitkäikäinen
  5. Kokonaistaloudellinen
  6. Vähän huoltoa vaativa
  7. Muotoiltava
  8. Ekotehokas
  9. Kosteudenkestävä
  10. Arvonsa säilyttävä

Rakentamisen laatu

Rakentamisen hyvä laatu alkaa suunnittelusta, jatkuen valmistukseen ja työmaan rakentamisprosessiin. Betonivalmisosien korkea laatu perustuu osaltaan laatuvalvottujen raaka- aineiden, kuten sementin, kiviaineksen, betoniteräksen ja teräsosien käyttöön.

Elementeissä käytetään korkeampia betonilujuuksia, joilla saadaan säilyviä ja pitkäikäisiä rakenteita. Elementtivalmistajat ovat ulkopuolisen laaduntarkastuksen piirissä. Tätä tehtävää Suomessa hoitaa Inspecta Sertifiointi Oy. Jatkossa elementit ovat CE- merkittyjä.

Hyvä laatu varmistaa energiaa säästävän, kosteusteknisesti toimivan ja hyvin ääntä eristävän rakennuksen, jolla on pitkä käyttöikä ja alhaisempi ympäristökuormitus.

Elementtitoimitus voi sisältää joko pelkät elementit valmistettuna asiakkaan suunnitelmilla ja työmaalle toimitettuna tai olla ns. tuoteosakauppa, johon kuuluvat myös tuotesuunnittelu ja asennus.

Hyvä loppulaatu vaatii aina sitoutunutta yhteistyötä koko rakentamisen ketjussa.

Teollisuus kehittää koko ajan myös tehtaiden työturvallisuutta ja työympäristöä. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat pölyn ja melun vähentäminen eri keinoin sekä automaation lisääminen ja työn fyysisen rasittavuuden vähentäminen.

Rakentamisen kustannukset

Valmisosarakentamisen edullisuus perustuu työn parempaan tuottavuuteen tehtaassa ja pieneen työmenekkiin työmaalla. Rakennusaika lyhenee ja tätä kautta yhteiskustannukset pienenevät. Eri rakentamistekniikoita ei voida verrata pelkästään rakenneosien kustannusten perusteella, vaan kaikki yhteiskustannukset ja aikakustannukset tulee ottaa huomioon.

Suurin hyöty teollisesta rakentamisesta saadaan silloin, kun runko-, julkisivu- ja täydentävät rakenteet sekä talotekniikka tehdään mahdollisimman pitkälle esivalmisteisena.

Eri rakentamistekniikoiden välisessä edullisuusvertailussa tulee ottaa huomioon laatu, rakenteiden kestävyys ja käyttö sekä käyttöiän vaikutus elinkaarikustannuksiin.

Rakentamiskustannuksia tulee tarkastella projektikohtaisesti. Runkovaihtoehtoja on syytä verrata keskenään heti projektin alkuvaiheessa, jotta optimaalinen vaihtoehto löydetään.

Elementtivaihtoehdossa ratkaisut on vakioituja ja kehitetty optimaalisiksi jo aiemmissa projekteissa. Ratkaisuun ei täten liity yleensä riskejä, jotka nostaisivat hintaa. Ns. tuoteosakauppaa, jossa elementtitoimittaja ottaa pelkkää elementtitoimitusta isomman vastuun, tulisi käyttää aiempaa enemmän.

Elementtivaihtoehdolla päästään yleensä pienempiin työmaan yhteiskustannuksiin. Myös täydentävien töiden määrää voidaan vähentää, kun valmisosat ovat mittatarkkoja, pinnat mahdollisimman valmiita ja tuotteen esivalmistusaste korkea.

Talvilisäkustannukset voidaan hallita elementtitoteutuksessa. Runko saadaan nopeasti ylös ja vesikatto umpeen. Paikallavalut ja niiden lämmitystarve saadaan minimoitua. Juotosvaluihin on tarjolla pakkasbetoneita ja erilaisia korkealujuusmassoja. Elementteihin voidaan jo tehtaalla asentaa vastuslangat juotosvalujen lämmitystä varten.

Lyhyempi rakennusaika säästää myös korkokustannuksissa ja investoinnin tuotot saadaan toteutumaan aiemmin kuin paikallarakentamisvaihtoehdoissa.

Rakennuksen jälleenmyyntiarvoa nostaa pitkien jännevälien mukanaan tuoma hyvä muunneltavuus, alhaiset vuosikustannukset ja kestävä julkisivu.