Isojen Kivien kankikingit
Ular Pihlapuu
Ular Pihlapuu: “Potiuksella oma osaaminen kehittyy koko ajan”
Olen ollut Potiuksen asennusporukassa kaikkein pisimpään, ja kivaa on edelleen. Keväällä 2010 asensin ensimmäiset kellarielementtini. Olen päässyt kehittymään koko ajan eteenpäin. Paljon onkin kiinni omasta asenteesta. Kaiken voi oppia, kun homma vain oikeasti kiinnostaa.
Oma-aloitteisuutta ja yhteistyötaitoja
Potiuksella on hyvä olla sosiaalinen, vaikka suuta ei tarvitsekaan kuluttaa turhaan. Hommia pitää pystyä tekemään sekä porukassa että yksin, ja toimeen pitää tarttua myös itsenäisesti. Asennusporukassa on tärkeää antaa ja ottaa vastaan palautetta. Silloin omakin osaaminen kehittyy.
Meidän porukkaan kuuluu myös todella hyviä suunnittelijoita, jotka ovat aina asentajien tukena. Kun heille lähettää kuvan tai viestin, vastaus tulee nopeasti. Se antaa turvaa.
Kokemus tuo työhön vapautta
Potiuksella saa kokemuksen karttuessa paljon vapauksia ja mahdollisuuksia soveltaa omaa osaamistaan. Saan esimerkiksi suunnitella työtehtäviäni paljon itse. Välillä on hyvä ottaa vastaan myös vaikeita hommia, koska uusia asioita ratkomalla kehittyy. Rakennusalalle kuuluvat myös tiukat asennuspäivät, mutta ne pitää vain kestää. Seuraava työvaihe on sitten helpompi.
Työ ja asiakkaat palkitsevat
Työ itsessään antaa paljon iloa ja palkitsee, ja oman työn tulos on joka päivä nähtävillä. Työssä palkitsevat myös asiakkaat. Kaiken antamansa hyvän saa takaisinpäin. Yhtä tärkeää on joustaa työmaan naapurien kanssa. Asentajankin pitää osata joskus luovia ja soveltaa, että kaikki ovat tyytyväisiä.
-Ular Pihlapuu
Tule meille töihin!
Haemme rakennesuunnittelijoita ja asentajia intohimoisten betonirakentajien perheeseemme
Potius Oy tekee Suomen hienoimpia ja vaativimpia betonirakennuksia. Etsimme ihmisiä, joilla on rima korkealla ja ammattiylpeys kohdillaan.
Meillä voit unohtaa käsityksesi perinteisestä elementtiasentajasta. Etsimme kokonaisvaltaisia oman järjen ehtoisia kestäviä lenkkejä toimitusketjuumme.
Et tule meille tekemään työtunteja, vaan ratkomaan ongelmia ja toteuttamaan ihmisten unelmia.
Kymmenien kriteerien sijaan meillä on sinulle vain yksi ehto, joka pitää täyttyä – olet hyvä ihminen.