“Kun aamulla lähden kotoa töihin, tiedän että siellä odottaa paras mahdollinen työyhteisö ja suunnittelutiimi”, kertoo Benjamin Ward, yksi rakenne- ja elementtisuunnittelijoistamme. Benjaminin lisäksi tiimiin kuuluvat Heidi Lehtinen ja Joonas Simolin. 

Suunnittelijamme arvostavat Potiuksessa kehittävää ja positiivista otetta, mikä tekee koko organisaation toiminnan sujuvaksi: “Usein on niin, että työmaan ja suunnittelijoiden välillä on kitkaa, mutta täällä työmaajohtajat ja asentajat suhtautuvat aina hyvin rakentavasti suunnittelijoihin. Suhde on molemmin puolin kunnioittava,” Joonas kertoo. 

Suunnittelijoita motivoi koko organisaation yhteinen tavoite: hankkeet tehdään parhaalla mahdollisella tavalla loppuun asti. Hyvän yhteistyön ja keskinäisen kunnioituksen merkitys korostuu erityisesti epäselvissä tilanteissa: silloin keskitytään etsimään ratkaisua, eikä syytellä toisia. Joonaksen mielestä ketteryys on yksi Potiuksen vahvuuksista: “Potius on tosi nopealiikkeinen, jos työmaalta tulee kysymys, siihen halutaan vastata heti. Myös työmaalta ilmoitetaan poikkeustilanteista välittömästi ja johto mahdollistaa nopean reagoinnin.” 

Monipuolista ja haastavaa työtä tehdään rennolla otteella 

Kolmikon työhön sisältyy laskemista, piirtämistä, laaja-alaista suunnittelutyötä tiimissä, asiakaspalvelua, sekä valvontakäyntejä kohteissa. Suunnittelijat käyttävät päivittäin Autocadia, erilaisia laskentapohjia ja tarvittaessa Robot Structure -ohjelmistoa. Suunnittelijan tärkeimmät ominaisuudet ovat positiivinen asenne, yhteistyö- ja ongelmanratkaisukyky, luovuus, vastuullisuus ja tarkkuus.

Heidi pitää työssään siitä, että kohteet ovat melko nopeatempoisia eikä yhtä kohdetta tarvitse tehdä kyllästymiseen asti. Samaa mieltä on myös Benjamin, jota motivoi haastavuudeltaan ja ominaisuuksiltaan vaihtelevat projektit. Töihin tullessaan Heidi tiesi, että Potiuksen kohteet vaihtelevat pienkohteista kerrostaloihin, joten haasteita riittää ja niiden kautta tapahtuu myös jatkuvaa ammatillista kasvua.

Heidi iloitsee hyvästä suunnittelutiimistä: “Tiimistä löytyy jokaiselle oma paikka, yksilön ei tarvitse hallita kaikkea. Työ on itsenäistä työskentelyä, mutta samalla jatkuvaa yhteistyötä: haasteisiin reagoidaan yhdessä ja yhteen hioutuneen tiimin voimin saadaan kohteet kokonaisuudessaan valmiiksi.” “Hommat otetaan tosissaan, mutta mailaa puristamatta”, täydentää Joonas pilke silmäkulmassaan.