Rakennusprojektissa on monta liikkuvaa osaa ja kokonaisuuden hallinnoiminen eri toimijoineen ja aikatauluineen on melkoinen palapeli. Useimmiten koko prosessi suunnittelusta materiaalien toimitukseen ja asennukseen on usean eri toimijan käsissä, mikä aiheuttaa helposti haasteita ketjun sujuvalle ja kustannustehokkaalle toiminnalle.
Oletko joskus tuskaillut vaikkapa yllättävien viivästysten kanssa, jotka aiheuttavat ketjureaktiomaisesti koko projektin seisahtumisen ja kustannusten nousun?
Tai yllättynyt rakennusprojektin lopullisesta hintalapusta? Potius Oy tekee kaiken toisin.
Älä sido työmaaresursseja turhaan
”Rakennusliikkeet joutuvat useimmiten palkkaamaan rakennushanketta varten ison organisaation sekä johtamaan suunnittelun, työmaajohtamisen ja hankinnan itse. Isojen rakennushankkeiden alkaminen saattaa kuitenkin heittää kuukaudesta vuoteen, jolloin tämä resurssi täytyy pitää odottamassa”, toteaa Potius Oy:n pääomistaja Hannu Holma.
Kun valitset Potiuksen rakentajakumppaniksesi, saat jättää kokonaisvastuun projektin toteutuksesta meille. Me huolehdimme betonirungot sinulle suunniteltuna, rahdattuna ja asennettuna paikoilleen. Ja hinnan tiedät aina etukäteen.
”Kun meiltä tilaa rungon, ei tarvitse pitää resurssia itseltä varattuna, vaan kun hanke lähtee liikkeelle, voi vain painaa enteriä ja prosessi lähtee pyörimään. Sitä kautta asiakas pystyy vastaamaan suhdannevaihteluihin ja kasvattamaan bisnestä pienemmällä henkilöstöresurssilla”, Holma sanoo.
Huippuammattilaisilta huippulaatua
Potiukselta saat samaan pakettiin betonirungon suunnittelun, toimituksen, rahtauksen ja asennuksen. Näin sinun ei tarvitse sompailla yhteen rakennesuunnittelijan, rungon valmistajan ja asentajien aikatauluja, vaan kaikki sujuu jouhevasti yhdellä sopimuksella.
”Meillä on käytössämme markkinoiden paras betonirakennesuunnitteluosaaminen omassa suunnittelutiimissämme. Meillä on kunnianhimo suunnitella rakennus juuri siten, kuin arkkitehti sen on piirtänyt”, kertoo Holma.
”Myös asentajatiimimme koostuu huippuammattilaisista, jotka kilpailevat jatkuvasti siitä, kuka pystyy asentamaan runkoja paremmin, laadukkaammin ja tehokkaammin.”
Kustannustehokas ratkaisu kiinteällä hinnalla
Potiuksen toimintaa ohjaavat kolme antiikin aikana määriteltyä hyvän arkkitehtuurin arvoa – kauneus, kestävyys ja käyttökelpoisuus.
”Meillä on intressinä tehdä kustannustehokas ja käyttökelpoinen kokonaisratkaisu, jotta runko olisi edullisempi kuin perinteisellä mallilla tehty”, Holma kuvailee.
Kun pyydät Potiukselta tarjouksen betonirungosta jo luonnossuunnitteluvaiheessa, saat tietoosi projektin kiinteän hinnan ja voit jättää vastuun toimitusajoista, kustannusten optimoinnista ja kokonaisuuden hallinnasta meille.
Omalta tehtaalta varmat toimitukset
Suuri osa Potiuksen käyttämästä kivestä on vuoden 2017 syksystä lähtien tullut omalta kivielementtitehtaalta Lahdesta. Oma tehdas parantaa runkojen toimitusvarmuutta ja mahdollistaa toimitusten varman aikatauluttamisen.
”Lahden tehtaan myötä olemme pystyneet tehostamaan toimintaamme entisestään, kasvattamaan kapasiteettiamme ja palvelemaan asiakkaita paremmin. Voimme vaikuttaa erilaisiin yksityiskohtaisiin laatuvaatimuksiin ja jalostaa prosessia eteenpäin, luoda vakioratkaisuja ja sitä kautta tuoda kilpailukykyä ja laatua entisestään lisää.”
Oman tuotannon kautta Potiuksella on kasassa betonirunkojen tuottamisen koko arvoketju, jonka voit asiakkaana ostaa käyttöösi yhdellä diilillä.
”Toteutamme rungon pystyyn työnjohtoineen päivineen. Tarjoamme asiakkaalle käyttökelpoisen, kustannustehokkaan ja kilpailukykyä lisäävän kokonaisratkaisun”, Holma tähdentää.
Jos haluat jutella aiheesta lisää, ota rohkeasti yhteyttä.