Potius suunnitteli, toimitti ja pystytti kolmen omakotitalon betonirungot hankkeessa, jonka rakennuttajana oli Satumaa Talot. Merinäköalasta nauttivien kivitalojen betonirunkotoimitus hoitui ennätysaikataulussa, mikä yllätti asiakkaan positiivisesti.
Espoon Saunalahteen kohoaa kolme kaunista kivitaloa, joiden elementtitoimitus ja -asennus sekä rakennesuunnittelu ovat Potiuksen työtä. Kaikkien kivitalojen betonirungot asennettiin alkusyksystä kahdessa viikossa – anturoiden päälle tehtiin kellarielementit, sitten ontelolaatat ja välipohjat, ja niiden päälle vielä toiset elementit.
”Suorastaan hämmästyimme, kuinka täsmällisesti erittäin tiukka aikataulu piti”, kokenut rakennuttaja Lotta Satomaa iloitsee.
Työt rakennuksella etenivät saumattomasti. Rakennuttajan mukaan Potiuksen asentajien otteesta paistoivat ammattitaito ja kokemus. Satomaa kehuu laadukkaan asennustyön lisäksi rakennesuunnittelun laatua ja sujuvuutta.
Kauniita ja kestäviä asiakassuhteita
Erityisen tyytyväinen Satomaa toteaa olevansa kommunikaatioon Potiuksen kanssa. Kokenut rakennuttaja pitää ensiluokkaisena palveluna sitä, että työmaalta soittaessa langan päähän saa viipymättä yhden Potiuksen rakennesuunnittelijoista, jonka kanssa yksityiskohtia voi pohtia.
Satomaa naurahtaa, että rakennushankkeen alussa Potiukselta jopa soiteltiin ja kyseltiin, saisiko työt jo aloittaa. Asiakaspalvelun taso pysyy yllä myös betonirunkojen valmistuttua: ”Vaikka lasku on jo maksettu, Potius välittää rakennushankkeen edistymisestä asennustyön jälkeenkin”, Satomaa kertoo.
Paras tapa rakentaa kustannustehokkaasti
Lotta Satomaan mielestä Potiuksen betonirunko on ehdottomasti paras valinta, jos suunnitelmissa on kustannustehokas ja aikataulussa etenevä rakennushanke. Kokonaispakettina tilattu betonirunkotoimitus aina suunnittelusta asennukseen säästää rakennuttajan yllätyksiltä ja tarjoaa kustannussäästöjä.
”Kun projektista laskee rakennuttajana itselleen palkkaa, on Potiuksen tehokas runkotoimitus ainut järkevä tapa toimia”, Satomaa toteaa.
Kokonaispaketin lisäksi Potius hoitaa korkealaatuisesti rakennusurakan yksittäiset työvaiheeet suunnittelusta elementteihin: meiltä saat niin päärakenne- ja elementtisuunnittelun kuin runkotoimitukset ja -asennukset. Ota yhteyttä!