Tilasimme Potiukselta kellarin kivielementtitoimituksen ja siihen kuuluvan rakennesuunnittelun. Tarjouskilpailun perusteella Potiuksen hinta oli kilpailukykyinen, ja asentajat tekivät ajallaan sen, mitä luvattiin. Tarvittaessa löytyi myös joustavuutta.

Pisteet Potiukselle rakennesuunnittelusta!

Ostaminen oli meille helppoa, koska palvelu oli tuotteistettu kunnolla. Se on rakennusalalla aika harvinaista. Konsepti oli toimiva, ja kellaritoimitukseen kuuluva rakennesuunnittelu antoi ainakin meille paljon lisäarvoa.

Suunnittelupalvelun ansiosta saimme nopeasti selkeyttä rakenneratkaisuihin, koska työmaallahan riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Esimerkiksi kun maarakentaja on tulossa tontille, pitää saada tiukalla aikataululla kaivuukuvat. Tarpeisiimme reagoitiin Potiuksella nopeasti.

Tehokkaaksi hiottu betonielementtien toimitusprosessi

Erityisen tyytyväinen olin Potiuksen toimitusprosessiin ja osaamiseen. Suoritus oli vakuuttava. Vaikka minulla on ollut ennenkin hyviä kavereita hommissa, Potiuksen kellaritoimitus oli niin selkeästi rajattu kokonaisuus, että ihan ihmettelin, miten rasvatusti kaikki sujui.

Toimitusprosessissa minua miellytti erityisesti se, että asentajat keskittyivät juuri käsillä olevaan hommaan. Prosessi oli hiottu tehokkaaksi, ja jokaisella mukana olevalla asentajalla oli oma paikkansa ja roolinsa. Potiuksen porukka oli työmaalla kuin armeijan iskuryhmä!

Kellari pystyyn päivässä

Koska Potiuksen kellarit rakennetaan betonielementeistä, rakentaminen sujui todella nopeasti. Kun tulin aamulla työmaalle, siellä oli jo puolet seinistä pystyssä. Puolenpäivän aikaan nosteltiin ontelolaattoja päälle, ja koko kellari oli valmis päivässä.

Työskentely oli yhtä aikaa huolellista ja tehokasta.

Kokoisurakka olisi säästänyt aikaa

Näin jälkikäteen olen ajatellut, että olisi ehkä kannattanut teettää Potiuksella koko talo. Kaikki sujui niin hyvin kellarin kanssa. Uskon, että jos projektin osatoimitus pystytään tekemään niin tehokkaasti, varmasti myös kokonaisurakka toimii.

Kaikki ennalta sovitut yksityiskohdat, kuten sähkörasioiden ja ikkunoiden paikat, porrasaukot ja toleranssit, pitivät kutinsa. Työmaalla ei ollut mitään säätämistä.